Tilaisuudet

Toisinaan saattaa tuntua siltä kuin jotain puuttuisi - arjesta, elämästä, meistä itsestämme. Eikä kyse välttämättä ole siitä, että tarvitsisimme lisää samankaltaisia asioita, joita meillä jo on, vaan jotakin puuttuu sisäisestä elämästämme. Onko sisäistä elämää mahdollista syventää niin, että se ylittäisi tason, jolle suurin osa nykyelämästä jää - ja etsiä todellista itseä ja elämämme merkitystä maapallolla? Gurdjieff-seura tarjoaa mahdollisuuksia jakaa tällaisia syvempiä kysymyksiä ja keskustella niistä yhdessä.

Tulossa

Julkinen keskustelutilaisuus 11. lokakuuta 2023, Rikhardinkadun kirjasto, Helsinki

Mitä meiltä puuttuu?

Tervetuloa julkiseen keskustelutilaisuuteen elämän syvemmistä mahdollisuuksista eli siitä, mitä elämästämme puuttuu! Luvassa on Bob Reinsteinin alustus mystikko G.I. Gurdjieffin opetusten pohjalta, jonka jälkeen keskustellaan aiheesta. Alustus ja keskustelu ovat pääosin englanniksi.

Bob on pitänyt keskustelutilaisuuksia Rikhardinkadun kirjastossa yli vuosikymmenen ja niiden perusteella julkaistiin vuonna 2013 kirja Notes on Becoming – Huomioita todelliseksi tulemisesta.

Bob Reinstein on toiminut mm. USA:n ulko­ministeriössä varaministerinä vastuualueinaan ympäristö, terveys ja luonnonvarat sekä USA:n pääneuvottelijana YK:n ilmastonmuutosta koskevassa puitesopimuksessa. Hänellä on yli 40 vuoden kokemus tieteessä, taloudessa, energiakysymyksissä, kauppapolitiikassa, diplomatiassa sekä Gurdjieffin opetusten soveltamisessa käytännön elämään. Bob on myös julkaissut runoja, ja hänen maalauksensa ovat olleet esillä taidenäyttelyissä Yhdysvalloissa ja Kanadassa (yksi niistä kuvassa vasemmalla).

Tervetuloa keskustelemaan Rikhardinkadun kirjastolle 11. lokakuuta klo 18. Tilaisuus kestää noin tunnin ja se pidetään kokoustila Turessa, kirjaston 1. kerroksessa.

Keskusteluun voi osallistua myös etänä. Saat liittymislinkin ja lisätietoa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen gurdjieffsociety.fi@gmail.com.

Menneet tilaisuudet

  • Julkinen keskustelutilaisuus 2023, kesäkuu: “Mitä meiltä puuttuu?” (verkkotapaaminen)
  • Julkinen keskustelutilaisuus 2019: Avoin yleisötilaisuus (Tampere, Turku, Helsinki)
  • Julkinen keskustelutilaisuus 2018: “Mitä meiltä puuttuu?” (Helsinki)
  • Julkinen keskustelutilaisuus 2017: “Kysymykset” (Helsinki, Turku)